Puunjalostajakilta

Tekniikantie 3
02150 Espoo

09 466 563

Excursiot

Puunjalostajakilta Ry on hyvin tunnettu metsäteollisuuden piireissä. Tavoitteenamme on ylläpitää ja kehittää yhteistoimintaa tulevien työnantajiemme kanssa. Sponsorisopimusten ja erilaisten edustustilaisuuksien ja tervehdysten ohella tärkeä linkki yritysmaailmaan ovat excursiot eli yritysvierailut, joita pyritään järjestämään vuodessa mahdollisimman paljon.

Excursiot ovat mielekkäitä tapahtumia niin opiskelijoille kuin työnantajillekin. Opiskelijoille tarjoutuu mahdollisuus tutustua rennossa ilmapiirissä ihmisiin, jotka suurella todennäköisyydellä pystyvät vaikuttamaan etenkin kesätyöntekijöioden rekrytointeihin. Vanhemmille tieteenharjoittajille excursiot saattavat poikia mahdollisuuksia diplomityöpaikkoihin ja sitä kautta avata ovia opiskelun jälkeiseen työelämään. Työnantajat, tässä tapauksessa excursioisännät ja –emännät puolestaan saavat eteensä potentiaalisen joukon motivoituneita opiskelijoita, mahdollisia tulevia firman työntekijöitä, joista Suomen metsäteollisuudelle rakennetaan uutta tukipilaria.

Puunjalostajakilta Ry kunnioittaa excursioilla yritysten antamaa mahdollisuutta tutustua niiden toimintaan pukeutumalla siististi. Miesten pukukoodi on pikkutakki, kravatti ja suorat housut. Naiset pukeutuvat tyyliin sopivasti. Teekkarilakki ja PJK:n laulukirja Halko kuuluvat kuuluvat olennaisena osana excursiovarustukseen.

(c) Simo Hiltunen, Vuoden teekkarikuva 2004 -kilpailun voittaja. ”Puunjalostajakillan excursio, Summa 3.3.2004”

Yhden päivän kestäville excursioille lähdetään aamulla ja takaisin Otaniemeen palataan puolilta öin. Vuosittain järjestetään myös pidempiä excursioita. Tunnetuin näistä lienee syksyllä järjestettävä Kotimaan pitkä, joka kestää noin viikon. Joka toinen vuosi järjestetään Ulkomaan pitkä excursio. UP:n järjestää killasta erillinen Otaniemen puunjalostajien excursioyhdistys ry, jota johtaa nelihenkinen hallitus. Vuonna 2008 Ulkomaan pitkä suuntaa kolmeksi viikoksi Australiaan. Tarkempaa tietoa UP:sta on yhdistyksen omilla nettisivuilla www.puuexcu.fi. Kiltamme järjestää aika ajoin myös lyhyempiä yksittäisiä excursioita ulkomaille. Vuoden 2007 keväällä tutustuimme Storaenson toimintaan Ruotsissa neljä päivää kestäneellä reissulla.

Olivatpa excursiot yhden tai useamman päivän mittaisia, ne noudattavat pääsääntöisesti samaa kaavaa. Aluksi yritys esittelee toimintaansa ja kierrätää opiskelijoita toimitiloissaan. Tämän virallisen osuuden jälkeen siirrytään vapaamuotoisempaan illanviettoon, johon usein sisältyy hyvät ruokatarjoilut ja mahdollisuus saunoa. Viimeistään tässä vaiheessa kaivetaan laulukirjat esille. Vierailun päätteeksi on tapana kiittää illan isäntiä ja emäntiä puunjalostajakillan perinteiden mukaisesti. Vaikka excursiot päättyvät virallisesti paluuseen Otaniemeen, usein vielä seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan voi Otaniemessä törmätä exculta palaaviin puunjalostajiin.